Kuvat

Lataa...
  • Lisää kuvia
  • Näytä kaikki

Videot

  • Lisää videoita
  • Näytä kaikki
 

POLULLA LAPSI ON KULTTUURIVAIKUTTAJA

Lataa käyttöösi POLKU-kulttuurikasvatusohjelman opas!

POLKU on työkalu kestävän kehityksen, perusopetuksen opetussuunitelman aihekokonaisuuksien ja varhaiskasvatuksen orientaatioiden toteuttamiseen. POLKU on oppimisympäristö, joka tukee maamme kasvattajien työtä yhteisessä tavoitteessamme – vastuullisiksi kasvamisessa.

POLKU rakentaa lasten ja nuorten kasvun tueksi oppimisyhteisön, joka lisää tietoja ja taitoja, mutta samalla antaa mahdollisuuden olla osallinen, kulttuurivaikuttaja.

POLKU on tie yhteisölliseen vaikuttamiseen. POLKU-toimijat  jäsentävät paikkaansa yhteisössä, ympäristössä ja maailmassa, kasvavat kansalaisiksi. Kasvatustyöhön osallistuvat lapset, nuoret ja vanhemmat yhdessä. POLKUA tuottavat yhdessä myös julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin toimijat.

POLKUA voidaan toteuttaa jokaisessa kunnassa, joka ymmärtää hyvinvoinnin ja ennaltaehkäisyn syntyvän osallisuuden ja merkittävyyden tunteiden kautta, kulttuurisesti kestävästä kehityksestä. POLKUA voi toteuttaa myös yksittäisen koululuokan tai päiväkotiryhmän omana vuosiohjelmana.

POLKU rakentuu läheltä löytyvien mahdollisuuksien mukaan. POLKU on kunnan ja kuntalaisten yhteinen ponnistus suunnata osaamistaan kasvun tueksi. Se on ohjelma, jossa lähialueen yhteisöllisyys-, arvo-, asenne-, liikunta-, kirjasto- ja taidekasvatuksen voimavarat on suunnattu varhaiskasvatuksen, koulujen ja nuorisotyön piiriin.

POLKU-kulttuurikasvatusohjelman selkärankana ovat kestävän kehityksen periaatteet  –  taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja ekologinen ulottuvuus. POLKU toimii koulujen ja varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuustyön tukena.

POLKU-käsikirja on työkirja toiminnan suunnitteluun. Näille sivuille on koottu käytännössä toteutettuja hyviä esimerkkejä POLKU-työn arjesta.

1. askel - TAVOITE

POLUSSA yhteistyötä tekevien voimavarat linkittyvät toisiinsa. Yhteinen tavoite, työkalujen suuntaaminen tavoitteeseen keskittyen ja päällekkäisyyksien poistaminen ovat yksinkertainen resepti rakentaa kulttuurikasvatustoiminta kuntaanne tai ryhmällenne.

Etsikää toimijat, jotka ovat kiinnostuneita toteuttamaan POLKUA ja ryhtykää yhteistyössä suunnitteluun. Käyttäkää apuna seuraavia tehtäviä, POLKU_tehtava1.pdf.

2. askel - SAAVUTETTAVUUS

Luokaa POLKU-toimillenne rakenne ja malli seuraavien tehtävien avulla, POLKU_tehtava2.pdf

3. askel - KESTÄVÄ KEHITYS

POLKU-ohjelma kulkee kestävän kehityksen tietä jokaisella askeleellaan. Kun suunnittelette tai toteutatte POLKUA käytännössä, muistakaa keken neljän näkökulmän tärkeys jokaisessa oppimisympäristöön liittyvässä valinnassa. Oppiminen POLUSSA rakentuu yksityiskohtien johdonmukaisuuden kautta.

TALOUS - NUUKUUS

EKOLOGIA - VASTAVUOROISUUS

KULTTUURI - VAIKUTTAMINEN

SOSIAALINEN - AUTTAMINEN

Tutustukaa tarkemmin POLUN kestävän kehityksen periaatteisiin.

Suunitelkaa oman POLKUNNE kestävän kehityksen muodot seuraavien tehtävien avulla, POLKU_tehtava3.pdf

askeleet 4 - 8 - rakenna Oppimisympäristö

POLUSSA rakennetaan oppimisympäristöjä teemojen MINÄ, AIKA, YMPÄRISTÖ, ME ja TUTTU-VIERAS ympärille. Toteutukset syntyvät seuraavasti

  1. Miettikää tarve ja aloittakaa toiminnan suunnittelu haasteen ratkaisemiseksi.
  2. Hankkikaa tietoja suunnittelun ja inspiroitumisen tueksi.
  3. Kartuttakaa taitoja, joilla haaste ratkaistaan. Etsikää avuksi eri alojen ammattilaisia, osaajia, harrastajia ja intomielisiä innostujia.
  4. Tehkää tekoja, joilla haaste ratkeaa tai sen ratkaisemisen prosessi alkaa. Tekojen ei tarvitse valmistua heti.
  5. Jakakaa saamanne osaaminen tai/ja työnne tulokset muiden iloksi ja hyödyksi.

Ryhmät

askeleet 9 ja 10 - opi toiminnasta

Kerätkää palautetta, jutelkaa keskenänne, etsikää oma tapanne löytää ne hetket, joissa onnistuitte tai jotka jäivät kaivelemaan mieltä. Miettikää mikä on yhteisesti parannettavaa ja miten sen kautta uusi toiminta lähtee kukkimaan.

Käyttäkää apuna POLKU_tehtava9.pdf ja askelen POLKU_tehtava10.pdf.

 
 
 

Lisätietoja, koulutusta

POLKU-kulttuurikasvatusohjelma on levitettävä malli. Sen voi ottaa käyttöönsä kunta, koulu, päiväkoti, nuorisotalo tai yksittäinen ryhmä.

Mikäli olette kiinnostuneita ohjelman käyttöönottoon liittyvästä koulutuksesta tai sen esittelyistä ottakaa yhteys Salon kansalaisopistoon.

rehtori Jukka Tamminen, jukka.tamminen@salo.fi, p. 044 778 4562


Merkki

Lataa...

Ilmoituksia

Opinnäyte POLUSTA

Susanna Salmelan opinnäytetyö POLUN vastaanotosta ja kehittämistoimista löytyy täältä. Salmela valmistui keväällä 2011 kulttuurituottajaksi (AMK) Humakista.

 

Luonut: Anu Suosalo 8. kesäkuu 2011, at 11:51. Viimeisin päivittäjä: Sanna Tulonen Kesä 15, 2011.

OpinnäytePOLUSTA

Eevi Rannikko valmisti opinnäytteenään kolme videota POLUSTA. Videot esittelevät hienosti ohjelman ideaa ja sisältöä. Rannikko valmistui Seinäjoen AMK:sta keväällä 2011 kulttuurituottajaksi (AMK). Katso videot linkeistä:

POLKU katselmus Paukkulakodissa

Tanssitaiteilija Marianne Petters ja tanssin helmikuu…

Jatka

Luonut: Anu Suosalo 8. kesäkuu 2011, at 10:52. Viimeisin päivittäjä: Sanna Tulonen Kesä 15, 2011.

Huomautusten kotisivu

Tervetuloa! Voit tarkastella kaikkia huomautuksia napsauttamalla tätä. Jatka

Luonut: Anu Suosalo 6. kesäkuu 2011, at 12:39. Viimeisin päivittäjä: Tero Teränen Kesä 6, 2011.

© 2012   Created by Tero Teränen.   Toiminnon tarjoaa .

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot